sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Hyllyä hyllyn perään

Kisattu on taas kahtena peräkkäisenä viikonloppuna. Viikko sitten kisattiin Ojangossa Seppo Savikon radoilla ja tänään Lohjalla Anne Viitasen radoilla. Ja kummastakin kisasta saldona tupla HYL. Ojangossa kisoissa hyppärillä Siiri ensinnäkin varasti lähdössä ja tiputti heti ensimmäisen riman. Putken jälkeisen hypyn jälkeen Siiri kääntyi jostain syystä väärään suuntaan mutta ilman virheitä selvittiin siitä tilanteesta. Välistävedon jälkeisellä putkella Siiri meni väärään päähän putkea vaikka se pää oli paljon kauempana. Mutta videolta katsottuna oma kroppani ohjaa Siirin sinne joten täysin oma virhe. Myös muurin jälkeisellä putkella Siiri menee väärään päähän putkea. Muuri oli korkeampi kuin normaalisti ja Siiri ei todennäköisesti nähnyt sen takaa mitään ja painalsi suoraan ensimmäisenä näkyvään putken suuhun.


Agirata hylkääntyi kun lähdin liian aikaisin kaartamaan pituudella ja Siiri tuli puolestä välistä pois pituudelta. Se possu myös lähti ilman lupaa puomin kontaktilta ja A:lla se ei pystähtynyt ollenkaan. Sitten lähdettiin pois radalta. Siiri kävi näissä kisoissa ihan kamalan kuumana. Se oli aivan villinä kun lämmiteltiin ennen rataa, se haukkui, hyppi päin ja näykki ihan sekopäänä. Ei mikään ihme ettei radoista tullut mitään.


Tänään oltiin sitten Lohjalla kisaamassa kaksi agirataa. Oltiin viikonloppu mökillä ja Siiri oli ulkona riekkumassa monta tuntia kumpanakin päivänä. Toivoin siis ettei se kävisi kisoissa niin kamalan kuumana. No, ensimmäiselle radalle mentäessä se ainakin kävi sen verran kuumana että karkasi lähdöstä todella törkeästi. Vaikka käskytin sitä ihan kunnolla niin sieltä se vain pinkaisi radalle ihan oman mielensä mukaan. Voi että otti pattiin. Olisi varmaan pitänyt jättää rata suorittamatta mutta ei tullut siinä vaiheessa mieleen, lähdin vain automaattisesti suorittamaan rataa. Ja tottakai radan alku meni aivan päin mäntyä. Olin suunnitellun ohjaavani alun aivan erilailla mutta paniikkiratkaisuna keksin sitten jotain aivan muuta. Ihme kyllä selvittiin radan alusta ilman viheitä. Ensimmäinen virhe tuli kepeillä. Siiri sekosi rytmissä ja yksi keppiväli jäi pujottelematta. Olisiko johtunut siitä että keppien kohdalla on pari kuoppaa maton alla. Radan loppusuoralla jäin sen verran jälkeen että Siiri kiersi viimeisen hypyn toiselle puolelle ja hyppäsi sen takaisinpäin. Hylly siis viimeisellä esteellä.


Toisella radalla käskytin oikein kunnolla Siiriä pysymään paikalla. Ja paikalla pysyi hienosti, jes. Alku oli todella vaikea, ihan liian ahdas ja vaikea makseille. Komas hyppy piti mennä takaa mutta paikka olin niin ahdas ettei se onnistunut juuri kellään. Koira olisi pitänyt saada hidastamaan todella paljon toisen hypyn jälkeen että sen olisi saanut kolmanne hypyn taakse. Jälkiviisaana olisi pitänyt valita jokin ihan muu ohjausvaihtoehto. Vaikka olisi valinnut pidemmän ja hitaamman reitin niin olisi saattanut välttyä kuitenkin hyllyltä. Eli meille hylly heti kolmannella esteellä. Kepeillä Siiri meni väärästä välistä sisään ja lopussa vielä meni puomin sijaan putkeen. Yritin vekata puomia edeltävällä hypyllä että olisin saanut Siirin linjan puomille mutta se ei onnistunut.


Että tällaista. Ollaankohan me ikuisia kakkosluokkalaisia? No, onneksi kolmosiin nouseminen on tämän vuoden tavoite eli vielä on aikaa :). Kohta jäädään todennäköisesti juoksutauolle, saa nähdä ehditäänkö vielä yhdet kisat käymään parin viikon päästä ennen sitä.

Tämän viikon tiistai treeneissä oli tällainen rata. Ihan ok treenit oli. Saatiin hyviä onnistumisia aikaiseksi. Rata vaikutti paperilla kovin helpolta mutta sitä se ei kuitenkaan käytännössä ollut.

Rannikko 28.2.2012


Keskiviikkona käytiin Hyvinkäällä uimassa vakkariporukalla. Mukana menossa Iitu, Siiri, russelit Kipsu ja Grimma sekä heidän uusi pikkusisko bortsu-vauva Prime. Olihan kivaa, tytöt nauttivat sydämiensä kyllyydestä kun pääsivät polskimaan. Vielä ainakin pari kertaa pitää käydä kevään aikana.

Huomenna vietän vapaapäivää ja taidan sen kunniaksi trimmata Siirin kevät lookiin. Se alkaa olemaan aikamoinen turjake yli 4 kuukauden turkissaan.

1 kommentti:

  1. Ette kyllä mitään ikuisia kakkosia ole. Kunhan vain kaikki natsaa, niin olette nopeasti kolmosissa. Mutta ei kannata kiirehtiä, kun vielä voi kakkosissa treenailla. Se, että Siiri on noin kuuma, on haaste, mutta myös ihan mahtava moottori radalla. Teidän yhteistyötänne on iloa katsoa.
    Niinpä näkyi olevan tuttu ratapiirros. Oli kiva rata, vaikka vaikeitakin paikkoja löytyi.

    VastaaPoista