sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Missikisoja ja agilitykisoja

Siiri piipahti eilen Porvoossa kaikkien rotujen kansallisessa näyttelyssä. Portugeesikehä oli kovin narttupainotteinen. Narttuja oli 7 ja uroksia vain 2 eli kilpakumppaneita meillä riitti. Junnunarttuja oli kaksi, avoimen luokan narttuja oli kolme, yksi valio ja yksi veteraani. Tuomarina oli ruotsalainen Björn Einarsve joka antoi Siirille ERI:n ja sijoitti luokan toiseksi. Tuomari kertoi suullisesti että SA jäi saamatta sen takia koska Siirin pitäisi olla hieman korkeampi. Eli viimeisen sertin metsästys jatkuu edelleenkin.
Arvostelu oli kuitenkin hyvä ja siihen olen tyytyväinen:

AVO ERI/2
Erinomaista tyyppiä oleva narttu. Feminiininen ja hyvin tasapainoinen pää. Voimakkaat leuat. Lyhyt kaula.
Hyvä runko, hyvät mittasuhteet. Hyvät etukulmaukset, hieman ahtaat polvikulmaukset. Liikku hyvin edestä ja takaa. Liikkestä puuttuu kuitenkin tehoa ja työntöä takaliikkeistä.

Tänään vaihdettiin misseily liitelyyn ja lähdettiin kisaamaan kahden kuukauden kisatauon jälkeen. Olipa todella aurinkoinen ja lämmin kisasää vaikka olin suunnitellut että tähän aikaan vuodesta saadaan jo kisata viileässä säässä. Siirillä olikin melkoisen kuuma turkissaan.

Ensimmäinen rata meni täysin reisille. Aivan järkyttävää säätämistä. Ongelmat alkoivat kepeillä. Siiri on taas kesksinyt uudelleen sen että jättää viimeisen välin pujottelematta. Meillähän oli tämä sama ongelma joskus viime talvena ja nyt näköjään taas. Otin kepit kolmeen kertaan alusta asti uudelleen ja joka kerta sama juttu, viimeinen väli jäi pujottelematta. Sitten luovutin ja korjasin vain viimeisen välin että päästiin jatkamaan matkaa. Sen jälkeen neiti pomppasi keinulta alas ja otti siitä kiellon. Keinukammo nostaa päätään aina välillä. Ja loppuradasta hyppäsi vielä puomin ylösmenolta alas, liekö luullut keinuksi vai mikä tuli, en tiedä. Hohhoijaa mitä menoa.

Toiselle radalle en lähtenyt parhailla fiiliksillä ekan radan säätämisen jälkeen. Rata meni kuitenkin yllätyksekseni todella hienosti ja nousu kakkosiin jäi vain yhden riman päähän. Siiri teki loistavaa rataa ja myös ne pelätyt kepit meni hienosti mutta harmillisesti yksi rima tuli alas joten 5 tulokseen oli tyydyttävä. Aika jäi miinukselle -11,71 ja sillä voitettiin luokka, yhtään nollaan ei nimittäin tullut. Ja vaikka nollaa ei tullutkaan niin erittäin hyvä mieli jäi kuitenkin hyvin sujuneesta radasta. Ja mikä parasta, kontaktit olivat superit kummallakin radalla. Siitä kiitos episten missä ollaan käyty parina viime viikkona. Siellä olen päässyt palkkaamaan Siirin kontaktit kisanomaisessa tilanteessa useampaan kertaan ja se on näköjään auttanut. Tänään tuomarikin oikein kehui Siirin hienoja kontakteja ja käski pitää niistä kiinni. Ensi viikolla mennään taas epistelemään ja vahvistamaan kontakteja.

Tässä pari Lauran ottamaa kuvaa Siiristä Kivikon epiksissä.




2 kommenttia:

  1. Missäs kisasitte? Harmillinen rima, täytyy sanoa. Eikun uutta kisaa suunnittelemaan. Meillä noihin nolliin menee vielä aikaa, mutta onneksi kiire ei ole yhtään tämän nuorimmaisen kanssa. Jos ennen nollia oppisin sitä oikeasti ohjaamaankin - ja sen aivokalusto kehittyisi myös :-)

    VastaaPoista
  2. Vantaan Ojangossa kisattiin Herralan radoilla niin kuin tekin ilmeisesti eilen Saagan kanssa. Seuraava yritys meillä on ensi viikonloppuna samaisessa paikassa. Eipä meilläkään mikään kiire ole, varsinkaan kolmosiin. Siellä meillä ei kuitenkaan ole mitään mahdollisuuksia pärjätä joten saa nähdä miten käy kisainnon jos ja kun joskus sinne asti päästään.
    Teillä ei varmaan ainakaan tule Friidan kanssa rimaongelmaa kun koipia riittää :) T: Sanna

    VastaaPoista