Ensimmäinen rata hyllytettiin heti toisella esteellä kun Siiri jätti renkaan tekemättä ja ehti jo seuraavalle hypylle. Radalla tuli myös yksi rima alas joten nollaa ei olisi tullut kuitenkaan. Ja vielä lopussa Siiri juoksi viimeisen esteen ohi. Sitä en viitsinyt edes alkaa korjaamaan. Koska hylly tuli heti alussa niin otin hyödyn irti ja seisotin Siiriä kontakteilla aika pitkään ja muutenkin joissain kohdin otin pientä riskiä normaalia enemmän.
Toinen rata oli myöskin agirata. Tällä radalla asiat meni nappiin ja tehtiin nolla. Meidän eka nolla kakkosista, jee!
Jostain syystä moni koira teki tällä radalla lentokeinun joten käskytin Siiriä keinulla aika voimakkaasti. Annoin tyhmyyksissäni ota käskyn heti kun Siirin etutassut osui keinulle ja se saa Siirin aina tekemään keinun hitaasti. Ja olihan siinä muitakin kohtia mitä olisi voinut tehdä vielä paremmin. Mutta nolla mikä nolla. Erityisen tyytyväinen olen A:n jälkeiseen ohjaukseen koska sain ajoitettua valssin niin että Siirin hyppy ei valunut vaan se meni mielestäni aika optimaalista linjaa pitkin. Ihanneaika oli 45 sek ja meidän aika oli -8,05 ja sijoitus 2. Voittaneen aika oli -8,70 eli aika lähellä oltiin.
Kolmas rata oli hyppäri. Otin Siiriä vastaan kahden hypyn takaa rintamasuunta kutakuinkin Siiriä päin. Tällaisella ohjauksella Siiri yleensä tiputtaa riman ja niin se teki nytkin. Heti ensimmäinen rima tuli alas ja sitten tuli alas vielä kolmannen hypyn rima. Sitten meni ohjauskuviotkin ihan läskiksi ja käännökset venyi. Keppien jälkeinen kuvio ei myöskään mennyt kovin sujuvasti kun aloin ohjaamaan ihan päin peetä. Eli tuloksena 10. Ihanneaika oli 39 sek ja meidän aika -3,29.
Mutta kivat kisat oli ja olen tyytyväinen että saatiin vihdoin nolla. Monta kertaa se on ollut niin lähellä. Ensi lauantaina kisataan Ojangon hallilla. Luvassa olisi Savikon Sepon agi ja hyppäri radat.
Hirmu hyvän näköistä tuo teidän yhteistyönnne. Sinä näytät hyvin suunnat ja Siiri irtoaa mainiosti. Todella harmonista menoa.
VastaaPoistaOnnea hienosta nollaradasta.
Jee, onnea nollasta vielä tätäkin kautta. Musta tuntuu, että mä olen täällä jatkuvasti hehkuttamassa sitä, miten makeita te Siirin kanssa olette. :D Mutta koskaan ei voi kehua liikaa, koska kehumisesta tulee niin kehujalle kuin kehuttavalle hyvä mieli.
VastaaPoista