sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Kolmoset korkattu

Oikein agilitypainottainen viikonloppu on takana. Eilen oltiin seuramestiksissä ja Siiristä tuli maksikisaavien seuramestari, jee. Kylläkin hyllytyloksella :) Leikkimieliset kisat siis kyseessä oman seuran kesken. Kisojen jälkeen jäätiin vielä kunnostamaan seuran hyppyesteet uuteen uskoon ja siinähän vierähtikin muutama tunti. Sen jälkeen käytiin vielä tyttöjen kanssa kunnon metsälenkillä kera Päivin ja koirien.

Tänään oli aika korkata kolmoset BAT:n kisoissa Ojangossa. Tuomarina oli Leena Rantamäki-Lahtinen joka oli laatinut meille kaksi agilityrataa ja yhden hyppyradan. Radat oli meille sopivia, mukavan virtaviivaisia ratoja eikä mitään tiukkaa kieputusta. Aika helppoja ratoja suoraansanottuna. Mutta nollia ei tullut siitä huolimatta :)

Ensimmäinen rata meni kivasti melkein loppumetreille asti mutta sitten puomia edeltävällä hypyllä ennakoin ja sain ohjattua Siirin suoraan puomille ja hyppy jäi suorittamatta. Kohta ei edes ollut vaikea vaan ihan peruskauraa joten hämmästyin todella että siinä tuli virhe. Myös puomin jälkeinen rima tuli alas. Tässä video, kiitokset kaikkien ratojen kuvaamisesta Nokin emännälle Emilialle :)

https://www.youtube.com/watch?v=JkKcWRZx6wo

Toisella radalla Siirin piti mennä pimeästä kulmasta putkeen keppien jälkeen mutta taasen johtuen ilmeisesti oman hätiköinnin, Siiri ei mennytkään putkeen. Normaalisti pimeät putkikulmat ei ole mikään ongelma. Ohjaus lässähti ja loppuvaiheessa jäi pari hyppyä väliin mutta tästäkin radasta jäi hyvä mieli ja Siiri teki hienoa työtä.

https://www.youtube.com/watch?v=m-G0jtOrnSY

Kolmas rata oli hyppäri minkä sössin heti alussa. Toinen hyppy oli vinossa ja suuntasi suoraan kolmannen esteen eli pituuden ohi ja siinä olisi pitänyt muistaa ottaa koira vastakädellä mukaan mitä en tietenkään tehnyt joten Siiri juoksi pituuden ohi ja se oli sitten siinä. Alkusähellyksen jälkeen tehtiin loppurata puhtaasti.

https://www.youtube.com/watch?v=Sv8HGwOFuJo

Kaikenkaikkiaan jäi tosi hyvä mieli kisoista koska Siiri meni hienosti ja kuunteli hyvin eikä kaahannut kuin päätön kana radalla oman päänsä mukaan. Myös omat jalat kulki tänään hyvin ja meno tuntui kevyeltä ja sujuvalta. Radat toki olivat aika helppoja eikä voi tuudittautua siihen että kolmosissa pääsee aina näin helpolla, pitää varautua haastavampiin ratoihin. Jospa sitä nyt syksyn ja talven mittaaan pääsisi taas kisaamaan vähän ahkerammin niin saa lisää kokemusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti