torstai 26. tammikuuta 2012

Harvahammas Iitu

Olen jo jonkin aikaa pistänyt merkille että Iitun hampaat on todella kuluneet näköiset ja sen suu on myös haissut aivan järkyttävän pahalta. Varasin muutama viikko sitten Iitulle ajan täydelliseen hampaiden tarkistukseen ja putsaukseen. Eilen sitten vein Iitun aamulla ennen töitä Apexiin minne neiti jäi koko päivän ajaksi hoitoon. Puolen päivän jälkeen sain soiton lääkäristä että Iitun hampaat todella olivat huonossa jamassa. Tutkimusten ja röntgenkuvien perusteella Iitulta oli jouduttu poistamaan kaikkiaan viisi hammasta mitkä olivat niin pahasti murtuneet ettei niitä voitu enää säästää. Kaikissa rikkinäisissä hampaissa oli jo yhteys juurikanavaan ja yhden hampaan juuressa oli ollut mätäpaise. Se varmaan selittää sen järkyttävän hajun Iitun suussa. Onneksi tajusin viedä Iitun lääkäriin, raukalla on varmaan ollut särkyjäkin jo jonkin aikaa. Olisi pitänyt jo aikaisemmin ymmärtää asian laita.

Iituhan on ollut aina staffimaiseen tyyliin erittäin innokas käyttämään hampaitaan. Se on kantanut ja pureskellut isoja puupöllejä ja myös rakastaa yli kaiken aitojen luiden kaluamista. Nyt täytyy näitä touhuja alkaa rajoittamaan. Kovia luita saa antaa vain harvoin ja enemmän pehmeitä nahkaluita. Itse olen aina luullut että luitten syönti pitää hampaat hyvänä mutta hammaslääkärin mukaan juuri aidot kovat luut aiheuttavat erittäin paljon murtumia ja vaurioita hampaisiin.

Nyt sitten Iitu popsii pari viikkoa vain pehmeää ruokaa ja syö kipulääkkeitä ja antibiootteja. Myös hampaiden huuhtelu pitää hoitaa aamuin ja illoin. Ja viikon päästä pitää aloittaa päivittäinen hampaiden harjaus. Ja kuulemma vuosittain pitäisi käyttää Iitu tarkistuksessa koska Iitulle jäi vielä muutama huonokuntoinen hammas joiden tilannetta pitää seurata. Mm. alakulmurit on erittäin kuluneet mutta ei onneksi vielä niin huonot että ne olisi pitänyt poistaa. Voi raasua! Mutta pääasia että purukalusto on nyt hoidettu kuntoon.

2 kommenttia:

  1. Voi Iitua. :( Hyvä, että veit hammastarkastukseen, koska tuollaiset tulehtyneet hampaat on yleisterveydellinen riski ihmisillä ja varmasti myös koirillakin.
    Täytyy muuten tuosta "hammastulehduksen" hajusta sanoa, että se on voimakkuutensa vuoksi helposti tunnistettavissa. Kun on tarpeeksi monta kertaa haistanut tulehtuneen ja juurihoitoa tarvitsevan hampaan vienon tuoksun, niin alkaa haistaa jo esim. harrastuskaverien hengityksestä, tarvitsisiko purukalusto jo jotain suurempaa remonttia. Myös koirien hengityksestä haistaa ientulehduksen. Ehkä jopa hieman ällöttävää informaatiota. :P

    VastaaPoista
  2. Hyvä, että kalusto on nyt kunnossa. Iitu-rukka joutuu kokemaan elämänsä aikana kaikenlaista. Toivottavasti on suosiollinen harjaamiselle.
    Hannis, tieto tuo tuskaa, ou nou xD

    VastaaPoista