keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Reenilöt

Maanantain vapaatreeneissä otettiin vaan pientä pätkää ja yksittäisiä esteitä. Tarkoituksena oli lähinnä treenata kohtia mitkä meni viikonlopun kisoissa pieleen.

Eilisissä tiistaitreeneissä teimme tällaista rataa.


Ninan piti olla kouluttamassa mutta hän olikin tullut yllättäen kipeäksi eikä ollut ehtinyt näin nopealla aikataululla edes saamaan tuuraajaa meille. Joten treenattiin siis ilman kouluttajaa. Ensin ajattelin ettei hommasta tule mitään kun ei ole koutsi neuvomassa mutta hyvinhän tuon radan sai vedettyä ihan omin nokkineenkin. Kakkonen tehtiin ihan takaakierrolla ja niistolla. Nelosputkelta vitosputkelle lähetin Siirin niin että olin itse koko ajan keppien oikealla puolella. Juoksin keppien alkuun ja siitä pakkovalssilla ohjasin kepeille. Siirille tämä oli uusi juttu ja pari kertaa se meni toisesta välistä kepeille. Siiri ei ole tottunut että sählään käsineni niin lähellä keppejä. Mutta parin yrityksen jälkeen toimi hienosti. A:n (9. este) jälkeisen hypyn ohjasin takaakiertopersjättönä ja sitten 11 taas niistolla. 13 ja 14 hypyllä jätin Siirin itsenäisesti tekemään (en vieläkään meinaa uskoa miten mahtavan itsenäisesti se osaa toimia ja lukea ohjausta tällaisissa kohdissa) ja sain hyvän etumatkan ohjaamaan 16 putkeen. Siltikin jouduttiin hinkkaamaan moneen kertaan että sain Siirin jouhevasti putkeen eikä puomille tai 11 hypylle. Loppupätkässä ei ollutkaan mitään ihmeempää. Siiri oli aivan läkähdyksissään treenien lopuksi ja niin olin minäkin. Sen verran sai pistää tossua toisen eteen. Hyvä mieli jäi eilisistä treeneistä.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti