tiistai 31. tammikuuta 2012

Tuplahylly Lohjalta

Sunnuntaina kisattiin Lohjalla ja otettiin hylly kummaltakin radalta. Viitasen Anne oli järjestänyt meille oikein kunnolla haastetta. Aikaisemmat kakkosten radat ovat olleet todella helppoja, jopa liian helppoja mielestäni. Nyt saatiin sitten haastetta kerrakseen. Radat oli haastavia muillekin kuin meille sillä tuloksia ei juuri tullut. 1-2 tulosta per luokka tuli kummallakin radalla ja loput hyllyjä.

Ansimmäisenä oli agirata. Olin jo tyytyväisenä hakemassa Siiriä kun kuulutettiin uuteen rataantutustumiseen. Tuomari oli muuttanut makseille pituuden jälkeisen hypyn takaakierroksi ja sen jälkeinen putki suoritettiin eri päin mutta numerokylttejä ei oltu muistettu muuttaa joten olimme tutustuneet rataan väärin. Siispä mennimme uudelleen tutustumaan rataan.
Päästiin vihdoin radalle ja hylly tuli heti alkumetreillä kun Siiri säntäsi A:lle selkäni takaa vaikka puomille oli määrä mennä. Puomilla otin hyvän etumatkan että ehdin ohjaamaan takaakiertoa paremmin mutta silti takaakierto meni ihan säätämiseksi. Sitten lensi muurin palikat, poispäin käännös keppejä edeltävällä hypyllä meni pyörimiseksi ja myös kepeillä tuli virhe. Lopussa vielä hyllytettiin uudelleen kun olin ohjaukseni kanssa myöhässä ja Siiri valitsi oman reitin. Eli yhteenvetona voisi sanoa että rata oli yhtä kaaosta alusta loppuun.

Turha kai sitä on kainostella, laitetaan video esille. Suorituksemme laadun lisäksi videon laatu on aika kehno sillä se on kuvattu vanhalla tavallisella digikameralla sillä oikea videokamera ei ole edelleenkään toimintakunnossa.


Hyppärillä olin koko ajan myöhässä ja kaikki valssit venyi kovin pitkiksi sen takia. Varsinkin keppien jälkeinen kuvio olisi pitänyt ehtiä ohjaamaan paljon tiukemmin. Muurin jälkeisellä hypyllä tuli rima alas ja pituuden jälkeinen käännös ei ollut tarpeeksi tiukka joten Siiri käväisi pussin kankaalla ja siitä sitten hylly napsahti.


Tänään jäi treenit väliin koska on niin pirun kylmä eikä huvittanut lähteä kylmään halliin jäätymään. Tällainen Ninan rata olisi ollut tänään. Olisi saanut taas juosta ja lujaa.

Manner 31.1.2012

2 kommenttia:

  1. Siiri on oikeasti tosi makee, mulla tulee siitä niin mieleen Tuuba.
    Jos teille päin tulee kouluttamaan esim.Leinonen/Suoknuutti/Jänesniemi, niin kannattaa ehdottomasti mennä! Osaavat tosi hyvin opettaa ajoittamaan omaa liikettä ja lähteä ajoissa edellisestä ohjauksesta seuraavaan Agility tuntuu ihan erilaiselta, kun ohjaukset on ajallaan ja tuntuu, että ehtii tekemään vaikka mitä nopeasta koirasta huolimatta. :)

    VastaaPoista
  2. Suoknuutin ja Leinosen koulutuksessa olen joskus ollutkin mutta olin silloin vielä ihan vasta-alkaja agilityssä. Nyt voisi olla hyvä käydä uudelleen, saisi varmasti paljon enemmän irti. Olen kuullut paljon kehuja heistä. Sanna

    VastaaPoista